Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Yhteystiedot

KD Ylä-Savo
Erkki Lahtinen (pj)
Karjalankatu 35
74120 Iisalmi
050:5541930
erkki.lahtinen(at)meili.fi

Räsänen: Kunnallisvaalit tarjoavat kuntalaisille mahdollisuuden terveyskapinaan

13.09.2008

 -Kannustan äänestäjiä antamaan kunnallisvaaleissa protestin kolmelle suurelle puolueelle, jotka ovat laiminlyöneet terveys- ja vanhuspalvelujen kehittämiseen ja sen sijaan vauhdittaneet kansan kahtiajakoa, totesi KD:n puheenjohtaja Päivi Räsänen lauantaina Siiilinjärvellä ja Kuopiossa.

Mielipidemittauksissa kansalaiset asettavat terveyspalvelujen parantamisen verokevennysten edelle. Istuvalla hallituksella on päinvastainen arvojärjestys,
samoin kuin oli sitä edeltävällä punamultahallituksella. Kunnallisvaalien päätarkoitus on toki valita kunnalliset päättäjät valtuustoihin. Vaalitulos on kuitenkin myös signaali etenkin hallituspuolueille. Heikko vaalitulos pakottaisi suuret puolueet pysähtymään ja muuttamaan kurssia.

Perusterveydenhuoltoon ei ole lisätty resursseja 10 vuoteen. Työkuorma on käynyt monissa terveyskeskuksissa ylivoimaiseksi. Kuntapäättäjät tuskailevat vuosittain kohoavien erikoissairaanhoidon kustannusten vuoksi. Nämä kulut johtuvat siitä, että pohja vuotaa. Jos perusterveydenhuolto ei toimi, paine kasaantuu kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Kouluterveydenhuollon puutteet näkyvät lisääntyvinä lastenpsykiatrian kuluina tai päihdehoidon puute vie potilaita sairaaloihin.

Vaihtoehtoja Vanhasen hallitusten piirtämälle linjalle löytyy - toivottavasti syksyn kunnallisvaaleissa äänestäjät antavat tukensa kristillisdemokraattiselle vaihtoehdolle, joka on johdonmukaisesti asettanut etusijalle elintärkeät terveys-, vanhuus- ja lapsiperheiden palvelut. Kristillisdemokraatit ovat kunnallisvaalien terveyspuolue.


11.03.2009 Ryhmäpuhe eläkepäätöstä koskeva välikysymyskeskustelu
11.03.2009 Räsänen: Ryhmäpuhe eläkepäätöstä koskevassa välikysymyskeskustelussa
15.01.2009 Vuodenvaihteen jälkeen 348 kuntaa ja 69 seutukuntaa
30.10.2008 Sosiaalinen asema määrittää terveyttä ja terveyseroja
19.09.2008 Ulkoilu pitäisi ujuttaa osaksi vanhuksen hyvää perushoitoa
13.09.2008 Räsänen: Kunnallisvaalit tarjoavat kuntalaisille mahdollisuuden terveyskapinaan
12.09.2008 Kuntien sosiaalityöntekijätilanne huolestuttava
07.09.2008 Suomen on syytä varautua syövän hoitomenojen kasvuun
05.09.2008 Itä-Suomen huippukokous puntaroi valtion aluehallintouudistusta
29.08.2008 Kristillisdemokraatit esittävät terveydenhuollon pelastuspakettia

Siirry arkistoon »